Yhdessä kumppanin kanssa Vastavuoroisessa paussissa® – kohtaamisia, jotka tukevat parisuhteenne hyvinvointia ja vuorovaikutusta
Vastavuoroinen paussi® on kohtaaminen, jossa voitte lisätä ymmärrystä itsestänne sekä tukea parisuhteenne hyvinvointia erilaisissa elämäntilanteissa ja -vaiheissa. Se on vaikuttavaa ja syvää keskusteluapua ilman terapiaa.
Kohtaamiset räätälöidään aina tilanteenne mukaan. Pohdintanne ja kokemuksenne voivat koskettaa elämää monesta eri näkökulmasta. Vastavuoroinen paussi® mahdollistaa monitasoisen asettumisen elämän ja parisuhteenne äärelle – riittävänä, keskeneräisenä ja suorittamatta.
Tapaamiset Helsingissä tai etänä.
Kumppanin kanssa Vastavuoroisessa paussissa®
Joskus parisuhteessa voi tulla hetkiä, jolloin tuntuu siltä, että jokin erityinen kaipaisi tulla huomatuksi ja jaetuksi — ja silti juuri tuo jokin erityinen jää varjoon.
Tällöin omia tunteita, tarpeita, toiveita ja kokemuksia voi olla vaikea pukea muotoon, jonka toinen voisi ymmärtää samalla tavalla kuin itse.
Vastavuoroinen paussi® yhdessä kumppanin kanssa mahdollistaa pysähtymisen esimerkiksi seuraavien kysymysten äärelle:
- Mitkä ovat parisuhteemme yhteisiä arvoja, tarpeita, unelmia?
- Mitä seksuaalinen hyvinvointi meille tarkoittaa?
- Mihin toivoisimme ehkä muutosta?
- Mitä on hyvä ja toimiva arki?
Keskiössä on aina tietenkin teidän itsenne määrittämä teema, mahdollinen haaste tai kysymys, johon toivotte yhteistyömme myötä uusia näkökulmia sekä ymmärrystä. Seksuaalisuuden osalta pohdimme luonnollisesti yhdessä ääneen erityisesti seksuaalisen hyvinvoinnin näkökulmasta merkityksellisiä asioita.
Kun istutte alas, huokaisette ja sanotte ääneen mitä mielessä liikkuu, sillä voi olla yllättävän kauaskantoisia vaikutuksia.
Tilaa huomata.
Joskus elämässä on asioita, joita haluaa ajatella yhdessä ääneen – ilman tavoitetta tai tarvetta löytää heti vastausta.
Vastavuoroinen paussi® mahdollistaa pysähtymisen parisuhteenne äärelle
Emme kohtaa, koska kaipaatte nopeita neuvoja. Kohtaamme, koska jokin elämässänne ja parisuhteessanne kaipaa pysähtymistä, huomaamista, ymmärtämistä.
Vastavuoroinen paussi® tarjoaa paikan ja tilan, jossa voitte käsitellä elämänne erilaisia asioita. Esimerkiksi:
- arjen jaksaminen ja arjen haasteet
- eropohdinta tai ero
- seksuaalinen hyvinvointi, halujen eriparisuus tai pitkän parisuhteen kipinän vahvistaminen
- neuroepätyypillisyys parisuhteessa
- rakentava riitely ja vuorovaikutus
- arvot ja elämän muutokset
Vastavuoroinen paussi® mahdollistaa teille kohdatuksi tulemisen
En anna teille valmiita vastauksia – mutta sen sijaan kysyn teiltä joskus jopa yllättäviä kysymyksiä, ja ennen kaikkea luon tilan, jossa voitte kuulla itseänne ja toisianne sekä jäsentää ajatuksianne sekä kokemuksianne.
Kohtaamisten myötä huomaatte, että:
- ajatuksiinne on tullut selkeyttä ja tilanteeseenne jäsennystä
- ymmärrätte itseänne ja toisianne (sekä parisuhdettanne) ajantasaisemmin
- tunnistatte paremmin, mikä teille on tärkeää ja mitä tarvitsette juuri nyt
- vahvistatte parisuhteenne hyvinvointia (mahdollisesti myös seksuaalisuuden osalta)
Muutos ei useinkaan tapahdu suurena mullistuksena, vaan pieninä oivalluksina. Monelle tärkein kokemus on huojennus, helpotus ja tunne siitä, että kaikki ei olekaan niin solmussa kuin miltä se hetki sitten tuntui.
∼huomaaminen.
Näin Vastavuoroisen paussin® kohtaamiset etenevät:
1. Kohtaamisemme muotoutuu sen mukaan, mikä teille on juuri nyt tärkeää. Teidän ei tarvitse valmistautua etukäteen – tulette sellaisina kuin olette, ja aloitamme siitä, mikä on mielessänne. Kysyn ja kuuntelen. Ette voi suorittaa tai epäonnistua.
2. Tapaaminen kestää noin 75 min – Helsingissä tai etänä. Kohtaamisten määrä ja tiheys sovitaan aina tilanteenne mukaan. Kohtaamisista ei tallenneta tietoja tietokantoihin, ja ne ovat ehdottoman luottamuksellisia.
3. Hinta: 75 min – 170 € / kumppanin kanssa.
Peruutus- ja maksuehdot löytyvät Hinnasto-sivulta.
Jotkut tulevat kerran, jotkut muutaman kerran, jotkut säännöllisesti. Kaikki tavat ovat yhtä oikeita. Tämä sopii myös lahjaksi kumppanille — tai lahjatoiveeksi itselle.
Hinnat sisältävät alv. 25,5 %.
Kohtaamiset kanssani pohjautuu monipuoliseen ihmistyön osaamiseen ja lempeään kurittomuuteen
Vastavuoroinen paussi® yhdessä kumppanin kanssa pohjautuu keskeisesti dialogiseen, ratkaisukeskeiseen ja voimavarasuuntautuneeseen lähestymistapaan, seksuaaliterapiaan, myötätuntokeskeisiin menetelmiin, positiiviseen psykologiaan sekä neuropsykiatriseen ymmärrykseen. Pohjalla ovat sairaanhoitajan ja sosionomin (AMK) koulutukset. Tärkeintä on kuitenkin teidän oma viisautenne.
Vastavuoroisessa paussissa® ei tarvitse koskaan todistaa tai suorittaa mitään ja juuri siksi moni huomaa saaneensa enemmän kuin osasi odottaa.
Vastavuoroinen paussi® on aina kohtaaminen, jossa keskeneräisyys saa olla olemassa – huokaisussa, yhteisessä pohdinnassa, huojennuksessa.
Vastavuoroinen paussi® ei ole psykoterapiaa, valmennusta tai ohjausta, eikä se korvaa terveydenhuollon palveluita – Vastavuoroinen paussi® on syvä ja vaikuttava kohtaaminen, ammatillista keskusteluapua, joka mahdollistaa ääneen ajattelun. Se huojentaa ja jää elämään.
Mikäli tunnistan, ettei Vastavuoroinen paussi® ole ajankohtaisesti sopiva, niin ohjaan teidät muiden palvelujen piiriin.
