Olemme usein tottuneet ajattelemaan, että elämän vaikeisiin kohtiin pitäisi löytää heti juuri nyt ratkaisu.
Pitäisi tietää, mitä tehdä. Pitäisi päästä eteenpäin. Pitäisi ymmärtää, miksi jokin tuntuu tältä ja mitä sille pitäisi tehdä.
Mutta entäpä jos kaikkea elämässä ei tarvitse ratkaista tällä sekunnilla – ja kaiken lisäksi vielä oikein?
Joskus jokin kaipaa ennen kaikkea tulla huomatuksi. Joskus tarvitsemme vastauksen sijaan tilaa ajatella, tuntea ja sanoittaa sitä, mitä tapahtuu: elämässämme, itsessämme, suhteissamme.
Kaikkea ei tarvitse tietää. Kaikkea ei tarvitse saada valmiiksi. Keskeneräisyys ei tarkoita epäonnistumista.
Juuri tällaisiin hetkiin on syntynyt Vastavuoroinen paussi® – kohtaaminen, jossa Sinulla on tilaa ajatella omaa elämääsi ja itseäsi ääneen.
Täällä ei tarvitse olla mitään hoidettavaa, tavoiteltavaa tai oikeita sanoja.
Vastavuoroinen paussi® on räätälöityä ja ammatillista vuoropuhelua, jossa pysähdymme yhdessä sen äärelle, mikä Sinulle juuri nyt on merkityksellistä. Se voi liittyä esimerkiksi elämänmuutoksiin, ihmissuhteisiin, arkeen, seksuaalisuuteen, työelämään – tai johonkin, jolle ei vielä ole sanoja.
Ehkä tiedät tarkalleen, mikä ja missä mättää. Tai ehkä tiedät vain, että jokin ei tunnu omalta ja/tai oikealta.
Vuoropuhelussamme kokemuksesi saavat sanoja ja ymmärrystä. Se, mikä on aikaisemmin ollut jopa itsesi tavoittamattomissa, tulee Sinua lähemmäksi.
Emme etsi Sinulle valmiita vastauksia – etsimme yhdessä Sinun omiasi.
Lopputulos ei aina ole tarkasti ratkaistu elämäntilanne. Useammin se on jotakin hienovaraisempaa: lupa olla keskeneräinen juuri nyt.
Ehkä joskus tärkeintä ei ole ratkaista elämää.
Ehkä tärkeintä on pysähtyä sen äärelle. Riittävänä, keskeneräisenä ja suorittamatta.
Jos tunnistit itsesi tästä, ei tarvitse tietää vielä mitä sanoisit. Voit varata ajan ja katsotaan yhdessä, minkä äärelle lopulta asetumme.
Lempeällä ajatuksella,
-päivi
