Tiedän, että jonkin pitäisi muuttua – mutta en tiedä minkä

Tiedätkö sen tunteen, kun on sellainen olo, että jokin ei oikein ole kohdallaan – vaikka elämässä kaikki onkin periaatteessa hyvin.

Et ehkä osaa sanoa tarkalleen mikä hiertää. Elämässä ei välttämättä ole mitään suurta kriisiä, eikä ulkopuolisen silmin edes mitään erityistä ongelmaa. Käyt töissä, hoidat asiasi, tapaat ihmisiä, pidät arjen pyörimässä.

Silti jokin sisälläsi sanoo, että näin ei ehkä voisi jatkua loputtomiin.

Ehkä huomaat olevasi tavallista väsyneempi. Ehkä ärsyynnyt asioista, jotka ennen eivät tuntuneet miltään. Ehkä huomaat kaipaavasi enemmän omaa aikaa, mutta et oikeastaan tiedä, mitä sillä ajalla tekisit.

Tai ehkä ajattelet yhä useammin:

”Jotain pitäisi muuttaa. Mutta mitä?”

Kaikkea ei tarvitse osata nimetä

Meiltä odotetaan usein, että osaamme tunnistaa ongelmamme ennen kuin haemme niihin apua.

Pitäisi tietää, mikä on vialla. Pitäisi osata sanoittaa, mikä ahdistaa.

Mutta elämä ei aina mene niin.

Joskus tiedät ensin vain tunteen.

Jokin hiertää.
Jokin väsyttää.
Jokin ei enää tunnu omalta.
Jokin tärkeä asia jää jatkuvasti taka-alalle.

Ja vasta pysähtymisen kautta voi alkaa selvitä, mistä oikeastaan on kyse.

Siksi Sinun ei tarvitse tulla Vastavuoroiseen paussiin® valmiin kysymyksen ja tiedon kanssa.

Voit tulla myös ajatuksen kanssa: ”En oikein tiedä, miksi olen täällä.”

Se on aivan riittävä syy pysähtyä.

Muutos ei aina tarkoita, että kaikki pitäisi laittaa uusiksi

Kun huomaa olevansa tyytymätön tai levoton, mieli saattaa lähteä nopeasti ratkomaan asiaa.

Pitäisikö vaihtaa työpaikkaa?

Pitäisikö lähteä suhteesta?

Pitäisikö muuttaa?

Pitäisikö tehdä enemmän?

Pitäisikö tehdä vähemmän?

Pitäisikö aloittaa uusi harrastus, pitää pidempi loma tai vihdoin opetella sanomaan ei?

Joskus jokin näistä onkin oikea suunta.

Mutta joskus muutoksen tarve ei tarkoita, että elämässä pitäisi tehdä heti suuria ratkaisuja.

Ehkä Sinun ei tarvitsekaan muuttaa elämääsi.

Ehkä Sinun tarvitsee ensin kuulla itseäsi paremmin siinä elämässä, jota jo elät.

Se voi muuttaa yllättävän paljon.

Entä jos et vielä tiedä, mitä tarvitset?

”Mitä minulle kuuluu?”

Hyvä kysymys.

Mutta joskus se tuntuu oikeutetusti vaikealta.

Mistä minä voisin tietää?

Jos olet pitkään elänyt muiden tarpeiden, työn, perheen, aikataulujen ja velvollisuuksien keskellä, oma ääni saattaa olla aika hiljainen.

Silloin ensimmäinen askel ei välttämättä ole löytää vastausta.

Ensimmäinen askel voi olla uteliaisuus.

Mitä minussa tapahtuu juuri nyt?

Mikä minua väsyttää?

Mikä puolestaan antaa energiaa?

Missä kohtaa tunnen olevani eniten oma itseni?

Mitä teen jatkuvasti, vaikka oikeastaan haluaisin tehdä toisin?

Mitä kaipaan, vaikka en oikein kehtaa sanoa sitä ääneen?

Näihin kysymyksiin ei tarvitse vastata kerralla.

Joskus jo se, että joku kuuntelee rauhassa, auttaa kuulemaan oman vastauksen.

Ajatuksia ei tarvitse selvittää yksin

Olemme aika hyviä ajattelemaan yksin.

Pyörittelemme asioita lenkillä, autossa, suihkussa ja illalla sängyssä.

Analysoimme keskusteluja. Ennakoimme tulevaa. Mietimme, mitä pitäisi tehdä. Teemme listoja ja päätämme aloittaa huomenna.

Ja silti sama kysymys saattaa palata uudelleen.

Ehkä siksi, että kaikkea ei voi ajatella yksin loppuun asti.

Toisen ihmisen kanssa ajatuksesta tulee jotain muuta. Kun joku kuuntelee, kysyy ja pysähtyy kanssasi saman asian äärelle, saatat huomata asioita, joita et olisi yksin tullut ajatelleeksi.

Ei siksi, että toinen tietäisi sinua paremmin.

Vaan siksi, että Sinun ei tarvitse hetkeen kantaa koko ajattelua yksin.

Sinun ei tarvitse tietää vielä

Jos tunnistat itsesi tästä, ehkä tärkein kysymys ei juuri nyt ole:

”Mitä minun pitäisi muuttaa?”

Voisit kokeilla toista kysymystä:

”Mitä minussa yrittää tulla huomatuksi?”

Lempeän ajatuksen Vastavuoroisessa paussissa®  voit tulla pysähtymään juuri tällaisten asioiden äärelle. Sinun ei tarvitse tietää etukäteen, mitä haluat käsitellä tai mihin keskustelu johtaa.

Voit tulla myös silloin, kun tiedät vain tämän:

”Jotain pitäisi muuttua. En vain vielä tiedä mitä.”

Ehkä juuri siitä on hyvä aloittaa.

Lempeällä ajatuksella,

-päivi

paivi@lempeaajatus.fi

Lempeää kurittomuutta ja aitoja kohtaamisia – jotta tuntisit itsesi ajantasaisemmin;

Vastavuoroinen paussi® ja työnohjaus (Story)

Huokaisu • Ihmettely • Huojennus •

Kaikkea ei tarvitse osata nimetä

Vastaa